Luominen vastaan lankeemus

 

Mietitäänpä uuden ihmisen tapaamista. Kiinnitämme ensimmäiseksi huomion hänen ulkonäköönsä ja olemukseensa, oli se miten pinnallista tahansa. Huomioimme puhetavan ja maneerit ja muun käytöksen. Jostain kumman syystä huomio kiinnittyy usein ihmisen virheisiin.

Mutta jos muiden ihmisten kohdalla huomioimme negatiivisia asioita, paljon enemmän teemme sitä itsemme kohdalla. Näemme, että olemme tehneet vääriä päätöksiä, tunteemme – tai ajatuksemme – kuljettavat meitä kuin pässiä narussa, emmekä osaa toimia haluamallamme tavalla. Keskitymme siinä määrin virheisiin, että emme näe hyviä asioita.

Luodessaan meidät Jumala teki meistä ainutlaatuisia ja ihmeellisiä. Kun ihminen lankesi syntiin paratiisissa, tuohon täydellisyyteen tuli särö. Ja koska ihminen on kokonaisuus, särö ulottuu sekä ajatuksiin, tahtoon että tunteisiin. Näin ollen koko ihminen on mennyt rikki. Syntiinlankeemuksen seurauksena maailmaan tuli pelko, häpeä, syyllisyys, syyttely ja monet muut varjot, joiden alla usein elämme.

Harvoin tulemme kuitenkaan ajatelleeksi, että kun Jumala alussa katsoi kaikkea luomaansa ja sanoi, että se oli hyvä, hän näkee asian edelleen sillä tavalla. Jumala näkee meidät tänä päivänä omana täydellisenä luomistyönään ja sen takia arvokkaina. Muiden ihmisten, tai edes oma, kritiikkimme ei muuta Luojamme suhtautumista meihin. Hän rakastaa meistä jokaista. Hän haluaisi, että me uskoisimme sen ja haluaisimme olla suhteessa Luojaamme. Elämämme arvet vain joskus painavat meitä liikaa, jotta ymmärtäisimme tai tuntisimme Jumalan rakkauden meitä kohtaan. Lähestytään kuitenkin rohkeasti Jumalaa – hän on silloin luvannut lähestyä meitä.

Anneli Haapala

Kuva: Pixabay

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *