Viikon sana
Timo Koivisto
Uuraisten helluntaiseurakunta
”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi mitä meistä tulee.” (1. Joh. 3:2.)
Raamatunkohdan ajatus on, kuinka kerran perillä taivaassa ilmenee millainen uskova ihminen todella on. Täyttymys on perillä kotona Jeesuksen läsnäolossa. Tämän raamatunkohdan ajatus on myös loistava taustaoletus kaikkeen elämään. Ihminen voi kehittyä ja muuttua. Aina on mahdollista aloittaa alusta Jumalan kanssa. Tämä on lohduttava ajatus epäonnistumisten keskellä. Ei se haittaa, jos kaikki ei aina onnistu. Yritetään uudestaan, ja toisella kerralla asiat voivat mennä paremmin.
Mitä seuraa, jos suhtaudumme tällä asenteella lähimmäisiimme? Voimme ajatella, että tuossa asiassa tällä henkilöllä on vielä kasvun paikka. Nobelin palkinnon saanut kirjailija kirjoitti kirjan ”Mitähän siitä pojasta tulee?” Voimme pohtia, mitähän meistä itsestä vielä tulee tai mitähän tuosta lähimmäisestäni vielä tulee.
Jumalan kanssa on aina muutoksen mahdollisuus ja toivo. Valitaan jatkuvan kasvun ja uudistumisen tie. ”Muuttukaa, uudistukaa mieleltänne” on roomalaiskirjeen hyvä ohje elämäämme tänään. Ennen kaikkea annetaan Jeesuksen pelastaa meidät, pyydetään syntejämme anteeksi. Otetaan sen jälkeen vastaan täysi armahdus ja anteeksianto. Jeesus haluaa antaa meille uuden elämän hänen ristin sovitustyönsä kautta. Tämä on lähtökohta kaikelle muutokselle ja uudistumiselle.
Mitähän sinusta vielä tulee, kun Jumala saa vaikuttaa elämääsi?
Kuva: Pexels.com