Jumalan tekoja Ukrainassa 29.1.- 21.2.26

Ukrainan matkallani Istanbulin kautta Moldovaan satuin istumaan Turkin ulkoministeriön korkean virkamiehen viereen. Avustajansa kanssa hän oli palaamassa Turkkiin virallisen Suomen vierailun jälkeen. Lähes koko matkan ajan keskustelimme. Hän oli erittäin kiinnostunut siitä, miksi olin menossa Ukrainaan. Kerroin työstäni ja todistin hänelle uskostani. Oli hämmästyttävää nähdä, miten kiinnostuneita ja avoimia he olivat uskon asioille.

Sydämen yhteys ja ystävyyssuhteet ukrainalaisiin ovat syntyneet monien vuosien kuluessa, ja ne ovat vahvistuneet sodan aikana. Seurakuntien työntekijät ovat uupuneita ja tarvitsevat rohkaisua, ja samalla heillä on tarve jakaa oman elämänsä taakkoja ja seurakuntiin liittyviä asioita. Erityisen läheinen suhde minulla on Odessan messiaanisen ja syyrialaisen seurakunnan pastoreihin, sekä Khemelinskin ja Kiovan messiaanisiin ja karismaattisiin seurakuntiin. Seurakunnat tekevät valtavan hyvää työtä hätää kärsivien keskuudessa auttamalla aineellisesti ja julistamalla samalla evankeliumia. Netin kautta pidän heihin yhteyttä, mutta on myös molemminpuolinen ilo tavata kasvoista kasvoihin. He kokevat usein yksinäisyyttä ja toivottomuutta pitkäkestoisen sodan jaloissa.

Kiovassa nuoret pastorit Timothy ja Max johtavat melko uutta helluntaiseurakuntaa, jossa on paljon nuoria perheitä. Lähes kaikki ovat menettäneet perheenjäseniään ja ystäviään sodassa. Tuska on usein niin suuri, että vain Jumala itse voi parantaa heidät täysin. Kokouksissa ihmiset pyytävät paljon rukousta eturintamalla taistelevien läheistensä puolesta ja usein rukouspalvelu kestää tuntikausia.

Oli taas rohkaisevaa kuulla, miten Jumalan on vastannut rukouspyyntöihin, joita ihmiset esittivät edellisen matkani aikana. Jumala todella kuulee meidän rukouksemme. He todistavat myös siitä, kuinka Jumalan sana ja Pyhän Hengen läsnäolo rohkaisee ja hoitaa heitä sodan ja surun keskellä. 2 Kor. 1:3–4 ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala.  Hän lohduttaa meitä kaikissa ahdistuksissamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka ovat kaikenlaisissa ahdistuksissa”.

Khemelinskissä eräs mieshenkilö tuli kokoukseen ja pastori Alexander toi hänet luokseni rukoiltavaksi. Hän oli juuri palannut rintamalta ja etsi johdatusta elämäänsä. Kun siinä juttelimme, koin että minun täytyi kysyä häneltä, oliko hän jo antanut elämänsä Jeesukselle. Hän vastasi, ettei ole, mutta haluaisi antaa. Siinä saimme johdattaa hänet uskontielle ja seurakuntayhteyteen. Tämä on hyvin tavallista Ukrainassa. Kastetilaisuuksia on jatkuvasti kaikissa seurakunnissa ja myös tuhlaajapoikia ja tyttöjä palaa takaisin Isän luo.

Tämä talvi on ollut erittäin vaikea monessakin suhteessa. Lämpötila laski jopa -20 asteeseen, sähköt olivat pitkät ajat poikki, lämpötila sisälläkin oli vain hieman nollan yläpuolella. Kokouksissa istuttiin takit päällä ja myssyt päässä. Kadut olivat lumen peitossa auraamattomina. Liikkuminen oli vaikeaa sekä autolla että kävellen.

Rukousta tarvitsevat erityisesti sotilaspastorit, jotka kohtaavat erittäin traumatisoituneita sotilaita rintamalla ja haavoittuneita sotilassairaaloissa. Antamanne villasukat lämmittävät ei vain jalkoja vaan myös sydäntä. He kokevat, että heitä ei ole unohdettu.

Kiovassa yksi tärkeä tehtäväni oli siunata avioliittoon messiaaninen nuori pari. Tapasin heidät edellisellä matkalla ja he pyysivät, että toimittaisin hääseremonian juutalaiseen tapaan. Epäröin ensin hieman mutta suostuin. Puhuin avioliiton liittosuhteesta ja siunasin heidät juutalaisen tavan mukaan katoksen (chupa) alla. Tilaisuudessa oli messiaanisia ja myös juutalaisia, jotka eivät usko Jeesukseen. Jumalan sana kuitenkin kosketti heitä kaikkia ja sain paljon positiivista palautetta.

Kiovassa opetin siitä, mitä on elää Pyhän Hengen johdatuksessa, miten Hengen hedelmä näkyy käytännön elämässä ja mikä on paikkamme Jumalan valtakunnassa.

Koko matkan ajan minulla oli kova kipu vasemmassa olkapäässä. Se vaikeutti nukkumista ja päivät olivat hyvin pitkiä. Kipu kuitenkin hellitti puheen ja rukouspalvelun aikana. Se oli jonkinlainen koetus, jaksanko luottaa Taivaallisen Isän huolenpitoon kaikissa olosuhteissa. Toinen koetus tuli passin katoamisen myötä. Se aiheutti paljon päänvaivaa ja lisätöitä ja matkan pitkittymisen lähes kahdella viikolla.

Kuitenkin Raamattu sanoo, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsutut. Opin ehkä jotain Paavalin asenteesta, joka hänellä oli silloinkin, kun asiat eivät menneet aivan putkeen. 1 Tess. 5:18 ”Kiittäkää joka tilanteessa, sillä sitä Jumala tahtoo teiltä Kristuksessa Jeesuksessa”.

Rukousaiheeksi jätän vielä näiden muiden aiheiden lisäksi Kiovan opetuskeskusprojektin, johon minua on pyydetty mukaan Raamatun opetukseen liittyen. Haluan vain tehdä sen, mikä on Jumalan suunnitelmassa, ei enempää eikä vähempää.

Kiitos teille kaikille rukouksista. Ne ovat todella kantaneet.

-Roger Finch-